Uusi matkustusmuoto kehitteillä: Kapseli kiitää putkessa 6500 km/h

Yhdysvaltalainen ET3 -yhtiö(Evacuated Tube Transport Technologies) on kehittämässä huippunopeaa matkustusmuotoa.

Idea perustuu tyhjiöputkissa sähkömagneettisesti kulkeviin matkustaja- ja tavarakapseleihin, jotka kykenevät etenemään parhaimmillaan 6500 kilometrin tuntivauhdilla. Matka esimerkiksi New Yorkista Pekingiin kestäisi tällöin vain kaksi tuntia.

ET3 kertoo sivuillaan, että kyseinen matkustusmuoto on puhdasta, ympäristöystävällistä ja edullista. Yhtiö kutsuu kehittämäänsä tekniikkaa "maan kamaralla tapahtuvaksi avaruusmatkailuksi".

Auton kokoiset, 183 kiloa painavat kapselit pystyvät kuljettamaan kuusi ihmistä tai 367 kiloa rahtia. Kapselit kulkevat kitkattomasti putkissa, joista ilma on poistettu kokonaan.

Pysäkkien kohdalle asennetaan ilmalukot, jotka estävät ilman pääsemisen putkeen. Sähkömoottorit kiihdyttävät kapselit liikkeelle. Liikkeellä ollessaan kapseli ei enää tarvitse ylimääräistä energiaa. Suurin osa kapselin liike-energiasta saadaan ladattua taas talteen kapselin jarruttaessa.

ET3:n mukaan kahden eri suuntaan kulkevan putken avulla kyetään saavuttamaan suuri matkustajakapasiteetti, mutta kustannukset ovat vain murto-osa verrattuna moottoritien tai junaradan rakentamiseen.

Psfk-sivustolla todetaan, että ET3 aikoo rakentaa putkiradasta noin viiden kilometrin mittaisen testiversion vuoden loppuun mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat