Uusi kännykkäkeksintö saa käyttäjät kuulemaan ääniä "päänsä sisältä"

Japanilainen teknologiayhtiö Kyocera on kehittänyt uudenlaisen kaiuttimen, jota voidaan käyttää tulevissa älypuhelimissa.

Uudella kaiutin-innovaatiolla ääni kanavoidaan suoraan käyttäjän sisäkorvaan sen sijaan että ääniaallot kulkisivat perinteisesti korvakäytävän kautta tärykalvolle.

Gigaom-sivuston mukaan Kyoceran innovaatiolla voidaan korvata puhelimen perinteinen kaiutin. Uudessa järjestelmässä äänen värähtelyt luodaan konkreettisesti puhelimen etulevyyn. Kun käyttäjä painaa puhelimen korvaansa vasten, niin värähtelyt kulkeutuvat pääkallon kudosten kautta suoraan sisäkorvaan.

Puhelimen lähettämä ääni tuntuukin tällöin tulevan lähinnä käyttäjän oman pään sisältä.

Kyoceran mukaan äänen välittäminen kudosten kautta mahdollistaa ulkopuolisen melusaasteen tehokkaan estämisen.

Toimittaja Kevin Fitchard kertoo kokeilleensa tekniikkaa esittelypuhelimella. Hänellä oli lisäksi korvissaan ympäröivän melun estävät tulpat. Hänen mukaansa puhelimen lähettämä ääni kuului "päivänkirkkaana" uuden tekniikan avulla.

Kyoceran mukaan käyttäjä pääsee halutessaan olemaan täysin kahden kesken puhelimensa kanssa, mikäli hän tukkii korvakäytävänsä ympäröivältä melulta ja johtaa puhelimen äänen suoraan sisäkorvaan. Yhtiön mukaan ratkaisu on ihanteellinen älypuhelimen kaltaiselle laitteelle, joka muutenkin nostetaan ihokosketukseen korvalehdelle.

Kyoceran mukaan tekniikka kehitettiin aluksi kehittyneitä kuulolaitteita varten, mutta kustannuksia on saatu karsittua niin, että tekniikka on jo hyödynnettävissä älypuhelimissakin.

Yhtiön mukaan uutta äänitekniikkaa käyttäviä puhelimia on tulossa Japanin markkinoille hyvin nopealla aikataululla.

Markkinoilla myös muita vastaavanlaisia keksintöjä

Markkinoilla on myös muita laitteita, jotka hyödyntävät äänen johtumista kudoksen kautta.

MTV3 testasi viime kesänä japanilaisen Goldendancen valmistamat luun kautta kuunneltavat kuulokkeet, joiden avulla ääni johdetaan suoraan sisäkorvan kuuloelimille luun värähtelyn kautta.

Audio Bone Aqua -kuulokkeet ovat vedenpitävät ja testasimmekin kuulokkeiden toimintaa veden alla. Kokemus oli mielenkiintoinen, joskaan mistään hifi-äänestä ei voida puhua.

Lue myös:

    Uusimmat