Uusi itsemurhaisku Israelissa

Yhdysvaltain rauhanaloite Lähi-idässä kariutui illalla, kun palestiinalaiseen ääriryhmään kuulunut mies räjäytti itsensä bussissa. Turmassa kuoli kolme israelilaista.

Israelissa on jälleen ollut uusi itsemurhaisku.


Pohjois-Israelissa linja-autoon tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli iskun tekijän lisäksi kolme ulkopuolista ihmistä. Vastuun iskusta on ottanut palestiinalaisten presidenttiä Jasser Arafatia lähellä olevan Fatah-liikkeen epävirallinen aseellinen siipi.

Israelin pääministeri Ariel Sharon pitää Jasser Arafatia suoraan vastuussa iskusta. Sekä Fatah-järjestö ettö palestiinalaishallinto on tuominnut iskun. Palestiinalaishallinto sanoo tekevänsä parhaansa, jotta tämäntyyppiset teot israelilaissiviilejä vastaan loppuisivat. Palestiinalaisviranomaiset ovat vaatineet Israelia lopettamaan väkivallan ja salamurhat, jotka lisäävät jännitettä alueella.

Sharonin on määrä tavata yhdysvaltain presidentti George Bush Washingtonissa maanantaina. Hän haluaa tehdä selväksi, että Israel ei aloita rauhanneuvotteluja ennen kuin Arafat saa väkivaltaisuudet loppumaan.

Isku tapahtui samaan aikaan, kun Yhdysvaltain Israelin lähettiläs Anthony Zinn tapasi Palestiinan turvallisuusviranomaisia tavoitteenaan lopettaa jo 14 kuukautta kestäneet väkivaltaisuudet.
(MTV3-AFP-Reuters)

(Huomenta Suomi 30.11.2001)

Lue myös:

    Uusimmat