Uusi ilmiö yökerhotoiminnassa sapettaa ravintola-alaa

Hotelli- ja ravintola-alan kysyntä on Suomessa jyrkässä laskussa. Esimerkiksi anniskelu on pudonnut tämän vuoden alussa jopa kuudella prosentilla viime vuoteen verrattuna.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan yökerhotoiminta on siirtynyt perinteisiltä valvotuilta tahoilta uusille kanaville.

– Nuoret vuokraavat käyttöönsä hallitilan ja viinat tuodaan Virosta. Juhliin kutsutaan sosiaalisen median kautta kaikki kaverit. Sitten ovat juhlat pystyssä, eikä järjestäjien tarvitse välittää alkoholilainsäädännöstä. Suomen verottaja ei hyödy tällaisista juhlista lainkaan.

Lappi korostaa, että nykyään yökerhot ja ravintolat ovat hyvin vähäinen jakelukanava anniskelussa, mutta samaan aikaan se on myös säännellyin ja valvotuin kanava.

- Sekä EU että kotimainen lainsäätäjä työntävät jatkuvasti lisää lainsäädäntöä yrittäjille ja samanaikaisesti veroja nostetaan. Hintojen noustessa syntyy sitten tällaisia palveluita lainsäädännön ulkopuolelle. Suomessa pitäisi purkaa lainsäädäntöä ja suunnata voimakkaasti valvontaa muihin kuin näihin hyvin toimiviin ravintoloihin.

Lappi huomauttaa, että ilmiöllä alkaa olla merkitystä myös Suomen valtiontaloudelle, kun verotulot eivät enää riitä.

Myös Suomen korkea verotus vaikuttaa hotelli- ja ravintola-alan asiakaskatoon.

- Meillä Suomessa verotus on liian korkealla tasolla yhdistettynä korkeisiin henkilökunta- ja raaka-ainekustannuksiin. Hinnat alkavat olla sellaisella tasolla, että suomalaiset matkustavat jo hintatason vuoksi mieluummin ulkomaille. 

Lue myös:

    Uusimmat