Uusi hoivavakuutus kehitteillä

Vakuutusyhtiöt ovat kehitelleet kaikessa hiljaisuudessa aivan uudenlaista hoivavakuutusta. Vakuutusta on tarkoitus tarjota nyt 40-50-vuotiaille vanhuuden turvaksi erilaisiin kuluihin.

Vakuutusyhtiöt kehittelevät uudenlaista hoivavakuutusta, joka tulisi apuun, kun ikääntyvä ei enää pärjää omin voimin kotonaan. Vapaaehtoinen vakuutus voisi kattaa esimerkiksi kotipalvelun tai palveluasumisen kustannuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriössä myönnetään, että uusi vakuutus siirtäisi maksuvastuuta yhteiskunnalta yksityiselle ihmiselle. Ministeriö pitää kuitenkin uusia rahoitustapoja tervetulleina.

- Kyseessä on vapaaehtoinen vakuutus eli vakuutuksesta kiinnostuneet järjestäisivät itselleen täydentävää turvaa, täydentäviä palveluita, jotka he saisivat sitten kunnan heille antaman palvelun lisäksi, sanoo henkilövakuutusjohtaja Timo Silvola Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta.

Vakuutus siis takaisi paremman hoivan niille, joilla on varaa maksaa. Se voisi korvata esimerkiksi kotipalvelun tai palveluasumisen kustannuksia, apuvälineitä tai asunnon muutostöitä.

- Hoitovakuutuksen tyyppinen ratkaisu olisi asia, joka voisi tuoda lisää rahaa vanhustenhoitoon. Tarvitaan uudenlaista ajattelua. Haasteet mm. vanhustenhoidon osalta ovat sen verran kovat, että minusta on hyvä, että asiaa selvitetään, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Tarmo Pukkila.

- Kyllä minun ymmärtääkseni tulevaisuudessa vakuutusjärjestelmillä tulee olemaan myöskin tämäntyyppisissä asioissa nykyistä suurempi asema, Pukkila jatkaa.

Vakuutusta markkinoitaisiin nykyisille neli-viisikymppisille, ja sen keskihinnaksi arvioidaan noin tuhat euroa vuodessa. Vakuutusyhtiöt vasta selvittelevät ihmisten kiinnostusta vakuutukseen.

Hoivavakuutuksen markkinoilletuloon vaikuttaa ratkaisevasti myös se, tuleeko maksusta verovähennyskelpoinen. Poliittinen keskustelu asiasta käytäneen vielä kevään aikana.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 23.01.2002)

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho pitää suotavana, että hoivavakuutusmaksut oikeuttaisivat verovähennykseen. Hän ei kuitenkaan välttämättä usko hankkeen menevän hallituksessa läpi.

(Kymmenen uutiset 23.01.2002)

Lue myös:

    Uusimmat