Uusi hallitus sai luottamuslauseen palestiinalaisten parlamentilta

Palestiinalaisten parlamentti antoi tänään Ramallahissa pidetyssä istunnossa luottamuslauseen uudelle, pääministeri Mahmoud Abbasin johtamalle hallitukselle. Hallitusta tuki äänestyksessä 51 edustajaa, 18 äänesti vastaan ja kolme pidättäytyi. Parlamentin suurin ryhmittymä al-Fatah oli aiemmin asettunut tukemaan uutta hallitusta Fatahin johtajien välisistä erimielisyyksistä huolimatta.

Kansainvälinen painostus pakotti palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin viime viikolla myöntymään Abbasin haluamiin ministerinimityksiin.

Palestiinalaisten parlamentissa on 88 jäsentä. Toistakymmentä jäsentä ei osallistunut istuntoon, heidän joukossaan kaksi Israelin vankiloissa parhaillaan istuvaa Fatahin kansanedustajaa. Hallitukseen tuli sekä Arafatia tukevia että häntä arvostelleita Fatahin edustajia.

Myös Abu Mazen -nimellä tunnettu Abbas on palestiinalaisten ensimmäinen pääministeri.

Hallituksen asettaminen virkaansa poistaa nyt viimeisenkin esteen kvartetin laatiman rauhansuunnitelman, ns. tiekartan julkaisemiseksi. Kvartettiin kuuluvat YK, EU, Yhdysvallat ja Venäjä. Suunnitelman tarkoituksena on perustaa Palestiinan valtio vuoteen 2005 mennessä ja lopettaa alueen väkivaltaisuudet.

Valkoisen talon edustaja Ari Fleischer ilmoitti äänestystuloksen jälkeen, että presidentti George Bush julkistaa rauhansuunnitelman "pian". Palestiinalaisten päärauhanneuvottelija Saeb Erekat sanoi äänestyksen jälkeen uskovansa, että nyt on todellinen mahdollisuus saada paikoilleen jämähtänyt rauhanprosessi liikkeelle.

(MTV3-Reuters-AFP-DPA-STT)

Lue myös:

    Uusimmat