Uusi diabetes-geeni löydetty

Aikuistyypin diabetekselle altistava geeni saattaa lisätä sairastumista noin 30 prosentilla.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt uuden aikuistyypin diabetekselle altistavan geenin. Tämän geeni saattaa lisätä aikuistyypin diabetesta noin 30 prosenttia.

Tutkimuksen kohdeväestönä on ollut suomalainen väestö sekä Ashkenazi-juutalaisväestö Israelissa. Kummassakin väestössä tutkimustulokset vahvistavat toisiaan, kerrotaan Kansanterveyslaitokselta.

Geenilöytö tehtiin eräässä maailman laajimmassa aikuistyypin diabeteksen genetiikkaa selvittävässä tutkimushankkeessa, jota johtaa akatemiaprofessori Jaakko Tuomilehto Kansanterveyslaitokselta. Tuomilehdon mukaan uudet tutkimustulokset helpottavat perintötekijöiden merkityksen selvittämistä aikuistyypindiabeteksessa.

Nyt löydetty diabetekselle altistavaksi geeniksi todettu geeni on jo aiemmin tunnettu HNF4A. Se toimii ikään kuin "pääkatkaisijana" säädellen satojen muiden geenien toimintaa mm. maksassa ja haimassa, jotka ovat sokeriaineenvaihdunnan kannalta keskeisiä. Haiman insuliinia erittävissä beetasoluissa tämä geeni vaikuttaa insuliinituotantoon veren sokeripitoisuuden kohotessa esimerkiksi aterian jälkeen.

Kyseessä ei ole harvinainen geenipoikkeama, vaan kyseisen geenin yleinen muoto. Alttiusgeenit eivät kuitenkaan itsessään aiheuta sairautta, vaan taudin puhkeamiseen vaikuttavat myös mm. elämäntavat. Tutkimuksessa yhteistyökumppaneina ovat olleet Yhdysvaltain terveysviraston genomitutkimusinstituutti sekä Michiganin ja Etelä-Kalifornian yliopistot. Tutkimus on julkaistu kahdessa artikkelissa tieteellisessä Diabetes -lehdessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat