Uusi Bond-elokuva pisti ennätyksiä uusiksi Suomessa

Suomen avausviikonloppu oli menestyksekäs uudelle Bond-elokuvalle. Filmi rikkoi kolme ennätystä napaten muun muassa tähän asti suurimman viikonlopputuoton ilman ennakkonäytöksiä.

Quantum of Solace -elokuva keräsi viikonlopun aikana lähes 919 000 euroa lipputuloja. Tulos syrjäytti edellisen ennätyksen haltijan, Harry Potter ja salaisuuksien kammio -elokuvan, vuodelta 2002. Filmi keräsi lisäksi suurimman viikonlopputuoton ennakkonäytökset mukaan lukien sekä keräsi suurimman päivätuoton.

Uusi Bond keräsi ennakkonäytöksineen 1 345 000 euroa, ja saavutti suurimman lauantaituloksen yli 351 000 euron lipputuloilla. James Bondin tuoreimman seikkailun on nähnyt nyt yli 131 000 silmäparia Suomessa.

Elokuvaa tähdittää Daniel Craig ja sen on ohjannut Marc Foster. Elokuva on järjestyksessään 22. Bond-seikkailu ja filmiyhtiö Buena Vista International arvioi, että elokuva tulee saavuttamaan Suomessa yli 500 000 katsojan rajan vielä tänä vuonna.

(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat