Uusi Batman vetänyt odotuksia heikommin

Uusi Batman-elokuva on myynyt Pohjois-Amerikassa avausviikonloppuna vahvasti, mutta hieman odotuksia heikommin.

Elokuvayhtiö Warner Bros kertoi, että Yön ritarin paluun lipputulot nousivat Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 160 miljoonaan dollariin, kun enimmillään kassamenestyksen oli ennakoitu kipuavan jopa 200 miljoonaan.

Avausviikonloppuun saattoi vaikuttaa viime viikolla sattunut traaginen ampuminen Aurorassa Coloradossa. Ampuja tappoi 12 ihmistä ja haavoitti liki 60:tä Batman-elokuvan ensi-illassa torstain ja perjantain välisenä yönä.

Elokuvan odotetaan olevan yksi menestyneimmistä Hollywoodissa tänä vuonna. Talouslehti Forbesin mukaan avausviikonloppu oli joka tapauksessa kolmanneksi menestynein Yhdysvaltain elokuvahistoriassa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat