Uusi auto enää vain unelma etenkin Kreikassa: Autokauppa sukeltaa Euroopassa

Uusien henkilöautojen rekisteröinnit vähenivät Euroopan unionissa lähes 8 prosenttia tammi-syyskuussa vuoden takaisesta. Euroopan autoteollisuusliiton Acean mukaan rekisteröinnit putosivat 9,4 miljoonaan autoon vuoden takaisesta 10,1 miljoonasta. Autokauppa on supistunut viime vuoden syyskuusta lähtien.

Uusien autojen menekki on heikentynyt kaikilla päämarkkina-alueilla Britanniaa lukuun ottamatta. Autoteollisuuden kannalta huolestuttavaa on, että ensirekisteröinnit kääntyivät laskuun myös tärkeimmällä markkina-alueella Saksassa. Saksassa myydään neljäsosa EU:n uusista autoista.

Voimakkaimmin uusien autojen kauppa on supistunut Etelä-Euroopan kriisimaissa. Kreikassa ensirekisteröintien määrä lähes puolittui. Suomessakin myynti heikentyi 11 prosenttia eli selvästi keskimääräistä enemmän.

Vain korealaiset merkit ovat lisänneet myyntiään selvästi tänä vuonna, mutta niiden markkinaosuus on vähäinen Euroopassa.

Suurista merkeistä vähiten myyntiään on menettänyt Volkswagen-konserni, joka kertoo tänään osavuosituloksestaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat