Uusi annos kylmää Jäämereltä – Lappiin lunta ja räntää

Sää jatkuu viileänä ja epävakaisena. Lapissa voi sataa jälleen räntää ja lunta.

Ilmavirtaukset puhaltavat myös lähipäivinä kylmältä suunnalta koillisesta ja tuovat mukanaan Jäämeren koleaa ja kosteaa ilmaa.

Tänään tiistai-iltapäivän ja illan aikana etelässä ja lännessä tulee sade- ja ukkoskuuroja. Joukossa voi olla myös rakeita. Lapissa päivä on melko pilvinen ja kolea.

Ensi yönä hallaa voi esiintyä maan itä- ja pohjoisosan selkeimmillä alueilla, Käsivarressa voi olla yöpakkasta.

Keskiviikko on laajalti pilvinen, mutta melko poutainen päivä. Aurinko näyttäytyy paikoin.

– Etelän sadekuurot loppuvat. Sen sijaan Pohjois-Lapissa kehittyy päivällä lumi- tai räntäkuuroja. Lämpötila on etelässä 10-15, pohjoisessa 5-10 astetta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Torstaina sää jatkuu yhä pilvisenä ja koleana valtaosassa maata. Etelässä sadekuurojen mahdollisuus kasvaa jälleen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat