Uusi aika koittaa Japanille – hallitus julkisti seuraavan keisarillisen aikakauden nimen

Japanin hallitus julkisti maanantaina kansalaisten kuumeisesti odottaman seuraavan keisarillisen aikakauden nimen.

Kun kruununprinssi Naruhito nousee toukokuun alussa keisariksi kruunustaan luopuvan Akihiton tilalle, alkaa Japanissa Reiwa-aikakausi.

Sanaan Reiwa sisältyy harmoniaa merkitsevä kirjoitusmerkki. Japanin hallitus ilmoittaa myöhemmin aikakauden virallisen englanninkielisen merkityksen.

Vaikka Japanissa käytetään laajasti länsimaista gregoriaanista kalenteria, myös perinteinen keisarillinen kalenteri on käytössä. Kulloinkin käynnissä olevan aikakauden nimi esiintyy esimerkiksi monissa virallisissa asiakirjoissa ja tietojärjestelmissä.

Aikakauden vaihtuminen pakottaa esimerkiksi kalenterien valmistajia julkaisemaan uudet painokset. Myös asiakirjoissa käytettävät leimat vaihtuvat, ja leimasimia valmistavien yritysten uskotaan tekevän suuria voittoja.

Nimen julkistamista edelsi Japanissa kuumeinen spekulaatio. Nimen valitsi yhdeksänhenkinen paneeli kuukausien valmistelujen jälkeen. Kriteereinä olivat se, että nimen pitää koostua kahdesta kirjoitusmerkistä, sen pitää olla helppo lukea ja kirjoittaa, eikä se saa olla mikään käytössä oleva ihmisen tai yrityksen nimi. Nimen merkityksen pitäisi myös olla positiivinen.

Nykyinen aikakausi on nimeltään Heisei (rauha vallitsee kaikkialla). Se alkoi vuonna 1989, jolloin Akihito nousi valtaistuimelle.

Japanissa on ollut lähes 250 aikakautta sen jälkeen, kun kalenterijärjestelmä otettiin maassa käyttöön 600-luvulla. Moderneina aikoina yksi aikakausi on yleensä ollut keisarin hallituskauden mittainen.

Aikakausien nimistä historiaan on jäänyt elämään esimerkiksi vuosien 1868–1912 Meiji-aikakausi. Meiji-kaudella Japani muuttui sulkeutuneesta feodaaliyhteiskunnasta moderniksi suurvallaksi.

Lue myös:

    Uusimmat