Uudistuspaketti kasassa – tiedotustilaisuus tänään

Pääministeri Jyrki Katainen kiirehti iltapäivällä kokoomuksen eduskuntaryhmään esittelemään rakenneuudistuspaperin.

– Meillä on paketti kasassa. Se pitää nyt esitellä ryhmille. Olen tyytyväinen siihen kokonaisuuteen, koska siinä muutetaan toimintatapoja, saadaan enemmän työtä eli työn tarjontaa, saadaan pidennettyä työuria ja sitten tietysti julkisen sektorin tuottavuuden kohentaminen on erittäin iso kokonaisuus, Katainen sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä hyväksyirakenteelliset uudistukset. Myös RKP on osaltaan hyväksynyt uudistuspaketin.

– Kun tämä sitten yhdistetään toivon mukaan syntyvään palkkaratkaisuun ja tulevien kuukausien aikana syntyvään eläkeratkaisuun, niin siitä saadaan hyvä kokonaisuus.

Katainen ei kuitenkaan avannut uudistusten yksityiskohtia.

Hallituksen sisällä neuvottelut olivat vaikeat, Katainen myöntää.

– No kyllä se oli vaikea sen takia, että on vaikeasta asiasta kyse. Mutta ehkä joihinkin aikaisempiin päätöksentekoprosesseihin verrattuna tämä meni jouhevammin.

Siis yllättävän jouhevasti, vaikka kyseessä oli näinkin suuri haaste.

Pääministeri ei usko, että ryhmissä tulisi vaikeuksia.

– No en oikein jaksa uskoa, koska uskon, että me kaikki tiedostamme sen, että päätöksiä pitää pystyä tekemään

Kataisen mukaan rakenneuudistuspaketista jää jatkovalmisteluun aika paljon asioita.

– Kaikkia asioita ei pystytty tässä vaiheessa yksityiskohtaisesti sopimaan sen takia, että ei ollut taustavalmistelua.

Tiedotustilaisuus pidetään Kataisen mukaan tänään, "mutta voi mennä aika myöhään".

Hallituksen mittava rakennepaketti on nyt hallituspuolueiden eduskuntaryhmien käsittelyssä. Ensi vuoden talousarvion käsittely koko hallituksen istunnossa alkaa kello 18.

Lue myös:

    Uusimmat