Mainos

"Uudistukset puolustusvoimille isku lekalla molempiin polviin"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajalle, kansanedustaja Jussi Niinistölle (ps) puolustusvoimien tekemien leikkausten suuruus oli yllätys.

– Hallitus selvästi näillä päätöksillä asettaa uskottavan koko maan puolustusratkaisun ja yleensä yleisen asevelvollisuuden kyseenalaiseksi. Tämän vaalikauden jälkeen, kun nämä leikkaukset on tehty, joudutaan miettimään mikä on Suomen puolustusratkaisu. Se ei voi olla enää alueelliseen puolustukseen perustuva. Mikä se on? Niinistö kysyy.

Leikkauksissa säästyi ruotsinkielinen Uudenmaan prikaati, vaikka Niinistön mukaan sen säästämiselle ei olisi ollut perusteita.

– Puolustusvoimissa kukaan ei varmasti olisi ollut Dragsvikiä tässä rytäkässä säästämässä, sille ei olisi ollut perusteita. Uudenmaan prikaatin olisi voinut varsin kivuttomasti voinut siirtää vieressä sijaitsevaan Upinniemeen.

Niinistö pitää käsittämättömänä mikäli puolustushallintoon aiotaan vielä kevään aikana kohdentaa säästöjä.

– Kyllä nyt on isketty puolustusvoimia lekalla molempiin polviin. Seuraavat iskut olisivat kohtalokkaita. Itsenäisen puolustuksen edellytykset on nakerrettu tällä uudistuksella. Jos vielä enemmän nakerretaan, meillä ei ole puolustusta enää ollenkaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.