Uudistimme pienen rivitalopihan

Herätimme pienen rivitalopihan ruususen unesta ohjelmissamme 9. ja 16.5.2004. Uudet omistajat kaipasivat pihalleen kunnon terassia sekä selkeyttä umpeen kasvaneisiin istutuksiin.

Tällaiselta näytti aloitussuunnitelma: "Laiminlyödyn rivitalopuutarhan istutusalueet raivataan ja uudistetaan. Istutusalue rajataan ja nostetaan vanhasta pinnasta n. 20 cm puunauhalla. Istutuksissa käytetään uusien taimien lisäksi jo olemassa olevia kasveja. Istutusalueen yhteyteen tehdään paikka asunnon emännän tekemille patsaille."

Aitaa myötäilevän istutusalueen kasvit nostettiin ylös ja jaettiin. Kasvualue parannettiin kokonaisuudessaan; kuunliljapenkki sentään säilytettiin entisellä paikallaan. Istutusalueen kasvivalikoimaa jatkettiin mirrinmintulla, saksankurjenmiekalla, unikolla ja jättipoimulehdellä ja seinille laitettiin kulkemaan säleikkövilliviiniä.

Omistajan omaperäisille patsaille tehtiin kokonaan oma alueensa, johon sijoitettiin tunnelmaltaan sopiva patsas. Ympärille sijoitettiin havuja ja pinta kaunistui värillisillä koristekivillä.

Terassi tehtiin siten, että sen pinta sijoittui selvästi nurmikon yläpuolelle. Sen reunaa pyöristettiin, jotta se saatiin istumaan pehmeämmin ympäristöönsä. Myös tähän pieneen pihaan sijoitettiin vesiaihe. Lähteeksi valittiin graniittikiveen kaiverretut raput, joihin myös asukkaat mieltyivät kovasti. Sen ympärille istutettiin muun muassa syreeni, harmaamalvikkia ja tarhapäivänliljoja.

Tänään kaikki istutetut kasvit ovat hyvässä kasvussa ja nurmikko vihertää kauniin tasaisena mattona. Liljat ja upeasti kukkiva pioni antavat vesiaiheelle mahtavan kehyksen. Luonnonkivien ansiosta kasvit erottuvat edukseen.

(Pioni 28.4.2006)

Lue myös:

    Uusimmat