Uudet varusmiehet syövät joka toinen päivä pikaruokaa

Varusmiehille maistuu kasvisten sijaan pikaruoka ja limu.

Varusmiesten rasvaiset elintavat paljastaa Kansanterveyslaitoksen tutkimus. Sen mukaan kolmannes varusmiehistä on ylipainoisia tai lihavia ja joka neljännen vyötärönympärys viittaa vähintään lievästi kohonneeseen sairastumisriskiin.

Tutkimukseen osallistuneista varusmiehistä joka neljäs koki terveellisten elämäntapojen noudattamisen ahdistavaksi. Enemmistö vastaajista katsoi kuitenkin olevansa itse vastuussa omasta terveydestään.

Tutkimuksen mukaan varusmiehet syövät erilaisia pikaruokia jopa useammin kuin joka toinen päivä ja juovat sokeroitua virvoitusjuomaa vähäenergisen vaihtoehdon sijaan.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Panssariprikaatissa ja Kainuun Prikaatissa vuonna 2007 palveluksensa aloittaneita varusmiehiä.

Väki vaihtuu kasarmeilla viikonloppuna

Väki vaihtuu kasarmeilla ensi viikonlopun aikana. Perjantaina reservin aurinko valkenee yli kymmenelle tuhannelle asepalveluksensa suorittaneelle. Sotilaspassit lyödään kouraan vuosi sitten palvelukseen astuneille johtajakoulutuksen saaneille sekä valtaosalle tammikuussa palveluksensa aloittaneesta miehistöstä.

Kasarmeilla ehtii hiljetä vain pariksi päiväksi, sillä maanantaina tupiin tupsahtaa vuoden toinen saapumiserä. Viikkonsa aloittaa valtion leivissä noin 14 000 asevelvollista.

Alokkaita odottaa kahden kuukauden mittainen peruskoulutuskausi, jonka aikana tehdään valinnat erikois- ja johtajakoulutukseen.

Nykyisessä järjestelmässä miehistö palvelee kuusi kuukautta ja erikoiskoulutuksen saavat yhdeksän kuukautta. Johtajakoulutukseen valituilla ilmaista ylöspitoa riittää kahdentoista kuukauden verran.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat