Uudet tutkimustulokset hämmentävät: Eikö tämä olekaan aivojen superruokaa?

Rasvaisten kalojen syömistä on pidetty jo pitkään parhaana tapana vahvistaa aivojen terveyttä. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan kala ei olekaan välttämättä superruokaa aivoille.

Toisin kuin aiemmat tutkimustulokset ovat osoittaneet, uusi tutkimus ehdottaa, että muun muassa kaloista ja pähkinöistä löytyvät Omega-3-rasvahapot eivät välttämättä hidastakaan aivokapasiteetin rappeutumista.

Tutkimusta johtanut Eric Ammann Iowan Yliopistosta kertoo Daily Mailille, että uudet tutkimustulokset ovat antaneet aiemmasta poikkeavaa informaatiota Omega-3-rasvahappojen ja aivojen hyvinvoinnin välisestä yhteydestä.

– Omega-3-rasvahapoista ollaan oltu kiinnostuneita keinona ennaltaehkäistä tai viivyyttää kognitiivista rappeutumista. Valitettavasti tutkimus ei kuitenkaan löytänyt todisteita aivoja suojaavasta vaikutuksesta vanhemmissa naishenkilöissä, Ammann kertoo.

Myöskään useimmissa satunnaistetuissa Omega-3-valmisteiden koekäytöissä ei todettu terveydellisiä vaikutuksia aivojen toiminnalle.

Syömistä ei tulisi lopettaa

Ammannin mukaan tutkijat tulevat kuitenkin jatkamaan rasvahappojen terveysvaikutusten tutkimista. Ammann korostaa myös, että Omega-3-pitoisten ruokien syömistä ei tulisi uusien tutkimustulosten valossa lopettaa.

– Tiedämme, että kala ja pähkinät toimivat terveellisinä vaihtoehtoina punaiselle lihalle ja täysirasvaisille maitotuotteille, joissa on runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, Ammann muistuttaa.

Journal Neurology -lehdessä julkaistu tutkimus koostui 2,157 naisesta, jotka olivat iältään 65-80 vuotiaita. Koehenkilöitä testattiin vuosittaisilla ajattelu- ja muistitesteillä keskimäärin kuuden vuoden ajan.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että rasvaisten kalojen säännöllinen syöminen voi vähentää aivoja ikääntymiseen liittyviltä vaurioilta ja muun muassa vähentää riskiä sairastua alzheimerin-tautiin. Lisäksi omega-3-rasvahappojen syönnin on kerrottu ehkäisevän riskiä sairastua muun muassa diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja niveltulehduksiin. Omega-3-rasvahappojen säännöllisen syömisen on epäilty voivan lisätä jopa kaksi vuotta ihmisen keskimääräiseen eliniänodotukseen.

Lähde: Daily Mail

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat