Uudet toimiluvat Ruutuneloselle ja Uutisradiolle

Uuden tv-kanavan ja Suomen ensimmäisen mainosrahoitteisen valtakunnallisen radiokanavan saajat varmistuivat, kun valtioneuvosto myönsi toimiluvat Ruutuneloselle ja Suomen Uutisradiolle. Ruutunelosesta päätös syntyi äänin 9-4 ja Uutisradiosta äänin 8-4.

Molemmissa äänestyksissä jäivät häviölle ministerit Ole Norrback (r.), Pekka Haavisto (vihr.), Terttu Huttu-Juntunen (vas.) ja Claes Andersson (vas.). Mainosradioäänestyksessä valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) jääväsi itsensä eikä äänestänyt.

Haaviston esityksestä valtioneuvosto äänesti, siirretäänkö radioluvan käsittelyä. Tämä äänestys päättyi Haaviston tappioon äänin 9-3. Oman lisänsä asian käsittelyyn toi ministeri Arja Alho (sd.). Hän poistui istunnosta ennen asian esittelyä. Hän on ainakin aiemmin kannattanut toimiluvan myöntämistä Ruutunelosen kilpailijalle A4:lle.

Tv-toimilupa on viiden vuoden ja mainosradion toimilupa kymmenen vuoden mittainen. Lupakaudet alkavat lokakuun alussa ja ulottuvat siis syyskuuhun 2001 ja 2006.

Ruutunelosen omistajia ovat aikakauslehtiä julkaiseva Sanoman ja Erkkojen suvun Helsinki Media, mm. Turun Sanomia julkaiseva TS-yhtymä, PTV ja itsenäisten tuottajien VBH. Viidenneksen siivu on varattu tanskalaiselle Egmontille.

Suomen Uutisradion pääomistajia ovat MTV ja Aamulehti-Yhtymään kuuluva Alexpress. Lisäksi on mukana joukko puolueita lähellä olevia viestintäyhtiöitä.

Uuden tv-kanavan saajan on rakennettava lähetysverkkoaan niin, että viimeistään kolmen vuoden kuluttua lähetyksiä voi katsella 70 prosenttia väestöstä tavanomaisilla vastaanottimilla.

Tietoja, uutisia ja ajanvietettä

Tv-kanavan ohjelmapolitiikan rakenteessa on toimiluvan mukaan otettava huomioon viestintä- ja kulttuuripoliittisen näkökohdat. Ohjelmiston pitää tarjota laadukasta ja monipuolista ohjelmistoa, hyödyllisiä tietoja ja uutisia sekä sopivaa ajanvietettä.

Ohjelmatoiminnan on noudatettava hyvää journalistista tapaa ja tasapuolisuutta eri näkemysten käsittelyssä. Suurimman osan eurooppalaisesta ohjelmista pitää olla suomen- tai ruotsinkielistä. Tästä vähintään puolet on oltava riippumattomien tuottajien valmistamia teoksia.

Lähetyksissä ei saa olla ohjelmia, jotka saattavat vahingoittaa alaikäisten fyysistä, henkistä tai moraalista kehitystä. Erityisen kiellettyjä ovat pornografiaa tai perusteetonta väkivaltaa sisältävät ohjelmat.

Ruutunelonen joutuu toimittamaan liikenneministeriölle puolivuosittain selvityksen toteutuneesta ohjelmatoiminnasta. Toimilupaan on kirjattu myös lukuisia kohtia mainonnasta ja sen sijoittelusta. Myös sponsoroitujen ohjelmien pelisäännöt on tarkasti lueteltu toimiluvassa. Tv-ohjelmia eivät esimerkiksi saa sponsoroida yritykset, joiden pääasiallinen toiminta on tupakkatuotteiden valmistus tai myynti, eikä uutisia ja ajankohtaisohjelmia saa sponsoroida.

Kolmanneksen muutos omistuksessa syyniin

Ruutunelonen rahoittaa MTV:n tapaan Yleisradion toimintaa julkisen palvelun maksun kautta. Vuonna 1998 rahoitusosuus on 10 prosenttia, seuraavana vuonna 20 ja vuonna 2000 sama kuin muilla valtakunnallisilla tv-toiminnan harjoittajilla. Kattona on kuitenkin 33 prosenttia mainosajan myynnin liikevaihdosta.

Yhtiö sitoutuu varustamaan ohjelmakanavansa kahta digitaalista ohjelmakanavaa varten tarvittavilla laitteilla vuoden 1998 alkuun mennessä.

Toimilupaa ei voi siirtää toiselle. Jos kolmannes tai muuten ratkaiseva osa yhtiön osakkeista vaihtaa omistajaa tai määräysvalta Ruutuneloseen nähden vaihtuu, liikenneministeriö voi viedä toimiluvan uudelleen valtioneuvoston harkintaan. Toimilupa voidaan siis peruuttaa kesken toimilupakauden. Toimilupa raukeaa, jos yhtiö jostain syystä asetettaisiin konkurssiin.

Radioon ei tule paikallista mainontaa

Mainosradion toimiluvassa on haluttu varmistaa se, että kanavasta todella tulee valtakunnallinen eikä se hamua paikallista mainontaa. Niinpä lähetettävän signaalin on tultava ulos samanlaisena ja samanaikaisesti kaikista lähettimistä.

Myös Uutisradio sitoutuu radioverkon digitalisointiin. Se tekee yhden ohjelmakanavan osuutta vastaavan sijoituksen tulevan digitaalisen radiotoiminnan jakeluyhtiön osakepääomaan.

Ohjelmistosta on oltava huomattava osuus uutis-, ajankohtais- ja muilla puheohjelmilla. Ohjelmiston tulee edistää kansalaisten avointa yhteiskunnallista keskustelua. Ohjelmat ja niihin liittyvät mainokset on lähetettävä samaan aikaan kaikista lähettimistä.

Ohjelmaa kanavan on lähetettävä ainakin 12 tuntia päivässä. Mainontaa saa olla korkeintaan 10 prosenttia kokonaisohjelma-ajasta. Radion ohjelmissa säännöllisesti esiintyvien henkilöiden ääniä ei mainoksissa saa käyttää.

Omistuksen tai määräysvallan siirtymistä koskevat ehdot on samanlaiset kuin uudella tv-kanavalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat