Uudet mediat jyrkässä nousussa Alma Mediassa

Alma Median Internet-palveluja tuottavan New Media -ryhmän liikevaihto on kasvanut vuodessa peräti 177 prosenttia. Tuotteiden voimakkaiden markkinointipanostusten sekä uusien hankkeiden vuoksi New Media -ryhmän liiketappio oli kuitenkin 21 miljoonaa markkaa.

Kaiken kaikkiaan Alma Median liikevaihto heikkeni tammi-kesäkuussa vuoden takaisesta kaksi prosenttia ja oli arvoltaan 1,45 miljardia markkaa. Alma Media arvioi osavuosikatsauksessaan koko vuoden liikevaihdon muodostuvan edellisvuoden tasoiseksi. New Media- ja Broadcasting -liiketoimintaryhmien kasvavien panostuksien sekä Alprintin rakennejärjestelykustannusten vuoksi koko vuoden liikevaihto jää edellisvuotta pienemmäksi.

Myös yhtiön tulos rahoituserien jälkeen heikkeni ollen arvoltaan 59 miljoonaa markkaa. Tulos oli runsaan kolmanneksen vuoden takaista pienempi. Osakekohtainen tulos jäi 3,3 markkaan, kun se vertailukaudella oli 4,3 markkaa. Alma Media arvioi koko vuoden liikevoiton jäävän edellisvuotista pienemmäksi.

Alpressin kannattavuus oli hyvä lisääntyneiden mainos- ja tilausmaksujen ansiosta. Sähköisellä puolella tulosta heikensi MTV3-kanava, jonka mainosmyynti laski 8 prosenttia

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat