Uudet lääkkeet vähentävät rintasyöpäkuolleisuutta

Uudet lääkehoidot vähentävät vaikean rintasyövän uusiutumista ja siitä johtuvia kuolemia kolmanneksella.

Hyksin Syöpäklinikan tutkimuksessa on saatu aikaan hyviä hoitotuloksia yhdistämällä uusi suun kautta otettava sytostaattilääke, kapesitabiini, tavanomaiseen sytostaattihoitoon. Potilaat myös sietivät kohtalaisen hyvin uuden hoidon.

Tällä hetkellä rintasyöpää hoidetaan pitkälti leikkaamalla ja antamalla sädehoitoa, kertoo akatemiaprofessori Heikki Joensuu Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.

- Nykyään rintasyöpää pystytään hoitamaan melko hyvin. Pienempiin syöpiin ei välttämättä tarvita kuin leikkaushoito, mutta jos syöpä on ominaisuuksiltaan aggressiivinen tai on levinnyt jo kainaloon, tarvitaan erilaisia lisähoitoja. Nämä ovat hormonihoitoja tai sytostaattihoitoja tai molempia.

Joensuu kertoo, että hoitotulokset ovat jatkuvasti parantuneet. Käyttöön on otettu monenlaisia uusia hoitoja, muun muassa syöpälääkkeitä.

Tuoreessa FinXX-tutkimuksessa oli mukana 1500 potilasta, joista 1200 oli Suomesta ja 300 Ruotsista. Mukaan otettiin sellaisia potilaita, joilla oli suuri rintasyövän uusiutumisvaara.

- Periaatteena on, että ennen kuin jokin hoitomuoto otetaan rutiininomaisena käytäntöön, se pitää olla varmennettu ainakin yhdessä suuressa tutkimuksessa.

Akatemiaprofessori Joensuu kertoo, että rintasyövän yleistymistä selittää muun muassa hormonaaliset seikat.

- Nykyään saadaan lapset vanhemmalla iällä ja lapsia on vähemmän. Lisäksi käytetään enemmän hormonaalisia hoitoja. Naiset elävät myös vanhemmiksi, jolloin he ehtivät saada enemmän rintasyöpiä.

Muita riskitekijöitä ovat esimerkiksi alkoholi ja muut elämäntavat. Osa rintasyövistä on myös perinnöllisiä, mutta niiden määrä ei ole lisääntynyt, kertoo Joensuu.

Tutkimuksen välianalyysi on juuri julkaistu arvostetussa lääketieteellisessä aikakauslehdessä Lancet Oncology. Lopulliset tutkimustulokset valmistunevat tämän vuoden aikana.

Katso Anne Forssènin juttu

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat