Uudenvuodenyö on pitänyt poliisin kiireisenä

Uudenvuodenyön juhlinta on pitänyt poliisin kiireisenä ympäri maata. Vakavampia rikoksia ei tiettävästi ole sattunut, mutta poliisia ovat työllistäneet etenkin juopuneet, tappelut sekä kotikäynnit.

Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan MTV3 Uutisille, että uudenvuodenyö on Helsingissä ollut suhteellisen vilkas. Tehtävälistalla on ollut muun muassa päihtyneiden rauhoittelua, perheväkivaltatapaus ja ilkivaltaa.

Päivystävä komisario Jari Levanoja Helsingin poliisista kiittelee Senaatintorin juhlinnan sujumista. Paikalla oli arviolta 30 000 ihmistä pienessä pakkassäässä.

– Tapahtuma sujui mallikkaasti. Vaikka oli paljon ihmisiä, tänä vuonna ei ollut mukana ilotulitteita, Levanoja kertoo.

Pirkanmaan poliisilaitokselta arvioidaan, että uudenvuodenyö on ollut tavallista rauhallisempi.

– Sanoisin jopa, että tehtävämäärät ovat olleet normaaliviikonlopun tasoa. Tämä on yksi rauhallisimmista kokemistani uudenvuodenöistä, kertoo komisario Jari Hakala.

Pirkanmaalla poliisia ovat työllistäneet muun muassa ilotulitteiden väärinkäyttö sekä pahoinpitelyt ja nujakoinnit.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat