Uudenvuoden juhlijat muistivat tsunamin uhreja

Vuosi on vaihtunut apeissa merkeissä. Ympäri maailmaa juhlijat ovat muistaneet jopa 150 000 ihmistä surmanneen Aasian hyökyaaltokatastrofin uhreja.

Vuoden 2005 vaihtumista juhlittiin ympäri maailmaa alakuloisissa tunnelmissa. Aasian hyökyaaltokatastrofin uhreja muisteltiin hiljaisilla hetkillä, rahankeräyksin, kynttilöin, suruliputuksin ja peruuttamalla perinteisiä ilotulituksia ja uudenvuodenjuhlia.

Australian Sydneyssä, missä vuosi vaihtui ensimmäisenä suurkaupungeista, ilotulitukset päätettiin pitää, mutta niiden yhteydessä oli kaksi hiljaista hetkeä uhrien muistolle. Ilotulitusten aikana kerättiin noin 900 000 Australian dollaria eli noin 515 000 euroa avustusjärjestöille.

Indonesiassa, Sri Lankassa ja Intiassa ilotulitukset ja juhlallisuudet peruttiin. Phuketissa Thaimaassa uutta vuotta vastaanottaneet pitelivät käsissään kynttilöitä ja valkoisia ruusuja.

New Yorkin Times Squarella pidettiin minuutin hiljainen hetki kuolleiden muistolle.

- Tänä iltana meidän jokaisen on syytä katsoa peiliin ja huomata, kuinka onnekkaita olemme, sanoi New Yorkin pormestari Michael Bloomberg.

Champs Elysees suruvaipassa

Myös Euroopan maat muuttivat uudenvuoden juhlintaansa. Pariisin kuuluisa Champs Elysees -katu verhottiin suruharsoon peittämällä 400 puuta ja 80 lamppua yöksi mustalla harsolla.

Uudenvuoden puheessaan presidentti Jacques Chirac ehdotti kansainvälisiä nopeita humanitäärisen toiminnan joukkoja, jotta mahdollisten tulevien katastrofien avustustarpeisiin voitaisiin vastata nopeasti.

Saksan viranomaiset kehottivat ihmisiä luopumaan ilotulitteiden hankinnasta ja antamaan rahat kriisiapuun. Berliinissä liput laskettiin puolitankoon Saksan rauhan ajan todennäköisesti pahimman turman uhrien kunnioittamiseksi. Berliinin uudenvuoden yön katujuhlassa kerättiin niinikään varoja uhrien auttamiseksi.

Paavi Johannes Paavali II sanoi rukoilevansa katastrofin uhrien puolesta.

- Toive paremmasta huomisesta tänä vuonna versoo inhimillisestä solidaarisuudesta ja Jumalan armosta, paavi sanoi puheessaan.

Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa liput ovat tänään liehuneet puolitangossa uhrien muistoksi. Uudenvuodenpäivä julistettiin Ruotsissa kansalliseksi surupäiväksi.

Italiassa lukuisat kaupungit, esimerkiksi Rooma, Pisa, Milano ja Napoli, peruuttivat uudenvuoden juhlallisuudet ja antoivat rahat avustusjärjestöille. Venetsiassa pidettiin uudenvuodenpäivän yönä minuutin hiljainen hetki.

Lontoossa uusi vuosi vastaanotettiin normaalein juhlallisuuksin, mutta yön paraateissa perinteisesti hyväntekeväisyyteen kerätyt varat ohjattiin Aasian uhreille.

Belgiassa alkoi kolme päivää kestävä suruaika.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat