Nimettömänä haastattelun antanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sairaanhoitaja kertoo, millaista työarki on koronavirusepidemian ympäröimänä.
Tiistaihin mennessä Suomessa koronavirustapauksia on vahvistettu 792, joista HUS:n alueella 512. HUS:n tapauksista 40 on todettu HUS:n henkilökunnalla, kertoi HUS maanantaina.
Lue myös: Näin HUS vastaa hoitajien koronahuoliin epidemian keskellä: “Yhdessä selviämme tästä haasteesta”
Miltä tämä kuulostaa alueella työskentelevänä sairaanhoitajana?
– Oli se ihan odotettavaa, koska pääkaupunkiseudulla on korkea määrä tapauksia muutenkin. Toki voi miettiä sairaanhoitopiirin omia ohjeistuksia.
HUSin ohjeistus eroaa hallituksen yleisestä linjasta siinä, että ulkomailta palannut työntekijä voi tulla suoraan töihin ilman varoaikaa.
– Ulkomailta palaava työntekijä tulee suoraan töihin, jos ei ole oireinen. Ei siis ole minkäänlaista karanteeniaikaa, mutta tämän tulee käyttää kirurgista nenä-suusuojusta työssään 14 vuorokauden ajan, sairaanhoitaja kertoo.
Suomen hallitus on ilmoittanut, että kaikkien ulkomailta palaavien tulisi pysyä karanteenissa 14 päivän ajan koronariskin vuoksi.
"Hyvin harvaa testataan koronan varalle"
HUS:n ilmoittamien henkilöstömäärien mukaan sairaanhoitopiiri on työllistänyt vuonna 2018 lähes 25 000 työntekijää. Tähän lukuun verrattuna 40 sairastunutta ei sairaanhoitajan korvaan kuulosta vielä paljolta, mutta hän arvelee luvun kasvavan epidemian myötä.