Uudenmaan Energia Länsivoimalle

Uudenmaan Energiasta tulee syyskuun alusta Länsivoiman tytäryhtiö. Järjestely toteutuu, kun Länsivoima ostaa emoyhtiöltään Imatran Voimalta 50 prosentin omistusosuuden Uudenmaan Energiasta. Yhtiöistä kerrotaan, että kauppa vahvistaa osapuolten kilpailukykyä sähkömarkkinoiden kiristyvässä kilpailussa.

Kaupan yhteydessä Länsivoima ja Uudenmaan Energia sopivat valtakunnallisesta markkinointiyhteistyöstä. Kustannussäästöjen saavuttamiseksi myös sähkönhankinta yhdistetään ensi vuoden syksyllä.

Uudenmaan Energia muodostaa yhdessä Uudenmaan Sähköverkon kanssa Elnovan, joka kuuluu maamme viiden suurimman sähköyhtiön joukkoon. Uudenmaan Energia vastaa sähkön hankinnasta ja myynnistä, Sähköverkko taas siirtopalveluista. Verkkoyhtiön jakelualue ulottuu Etelä-Suomessa 27 kunnan alueelle. Elnovan palveluksessa on vajaat 80 henkilöä, joiden asemaan muutoksilla ei ole suoranaista vaikutusta.

IVO ja Paloheimo perustivat Elnovan vuonna 1995 yhdistämällä sähkönjakeluaan. IVO omistaa edelleen puolet Uudenmaan Sähköverkosta. Paloheimolla on 50 prosentin osuudet sekä Uudenmaan Energiasta että Uudenmaan Sähköverkosta.

Pörssinoteeratusta Länsivoimasta tuli tammikuussa Imatran Voiman tytäryhtiö, kun 65 prosenttia yhtiön osakkeista siirtyi IVOlle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat