Uuden jäänmurtajan operointi kilpailutetaan jo tänä vuonna

Liikennevirasto tilaa uuden perusjäänmurtajan. Murtajan rakentaa Arctech Helsinki Shipyard. Se luovutetaan Liikenneviraston käyttöön vuoden 2016 alkuun mennessä.

Murtajahankinnan hinta on 123 miljoonaa euroa. Hankkeelle on myönnetty EU-tukea 24 miljoonaa euroa. 

Kilpailutus Liikenneviraston uuden jäänmurtajan operoinnista pyritään saamaan päätökseen vuoden loppuun mennessä.

Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan liikenneministeriön alaisen viraston oma murtaja tuo kaivattua läpinäkyvyyttä jäänmurtotoimintaan. Muut Suomen suuret murtajat ovat valtionyhtiö Arctia Shippingin omistuksessa.

Kyllösen mukaan myös muilla kuin Arctialla on aidot mahdollisuudet valikoitua murtajan operoijaksi.

- Tässä haetaan ihan aitoa kilpailua. Keskustelu valtionyhtiön kilpailukyvystä on vellonut kauan. Hallituksessa ei ole missään vaiheessa haluttu romuttaa Arctian toimintaa vaan tuoda päätös tälle keskustelulle.

Liikenneviraston talvimerenkulkuyksikön päällikkö Jarkko Toivola arvioi, että kilpailutukseen löytyy potentiaalisia osallistujia 5-10. Arctian kanssa on Toivolan mukaan käyty keskustelua murtajan operoimisesta "hyvin yleisellä tasolla".

- Olisin hämmästynyt, jos he eivät osallistuisi. 

Lue myös:

    Uusimmat