Utöyalta selvinnyt: On vaikea istua samassa huoneessa Breivikin kanssa

Norjassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin oikeudenkäynti on nostanut monien Utöyalta selvityneiden tunteet pintaan.

Esimerkiksi tänään oikeusistuntoa seuraamassa ollut, Utöyalta selviytynyt Björn Magnus Jacobsen myönsi, että Breivikin näkeminen uudelleen tapahtumien jälkeen hirvitti.

– On vaikea istua samassa huoneessa miehen kanssa, joka surmasi monia ystäviäni ja yritti tappaa minut.

Jacobsenin mukaan Breivikin näkeminen oikeuden edessä oli kuitenkin myös terapeuttista.

– Hän ei voi enää satuttaa minua ja se on hyvä nähdä.

Aamulla oikeudessa koettiin yllättävä känne, kun yksi oikeuden lautamiehistä vaihdettiin tämän antamien kommenttien vuoksi. Lautamies oli kommentoinut aiemmin kesäkuussa, että hänen mielestään ainoa oikea tuomio Breivikille on kuolemantuomio.

Breivikin uhreja edustavan lakimiehen Sjak Haaheimin mukaan lautamiehen vaihtaminen oli tarpeellista.

– On mahdotonta toimia enää lautamiehenä sen jälkeen, jos on julkaissut tuollaisia mielipiteitä Facebookissa tai missä tahansa muussa sosiaalisessa mediassa.

Haaheim ei pidä myöskään tarpeellisena, että Breivikille vaadittaisiin kuolemanrangaistusta.

– Meillä on tarpeeksi kovia rangaistuksia, esimerkiksi elinkautinen. En näe mitään tarvetta sille, että Norjassa tai missään muussakaan Euroopan maassa aloitettaisiin uudelleen keskustelu kuolemanrangaistuksesta.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat