Uskostaan luopunut tuomittiin kuolemaan Mauritaniassa

Mauritaniassa Länsi-Afrikassa on tuomittu kuolemaan uskostaan luopunut muslimimies.

Kyseessä on ensimmäinen tästä syystä langetettu kuolemantuomio sen jälkeen, kun maa itsenäistyi vuonna 1960.  

Oikeuden mukaan noin 30-vuotias mies oli kirjoittanut jotain, joka pilkkasi Jumalaa. AFP:n lähde kertoo, että mies pyörtyi kuultuaan tuomionsa myöhään eilen. Hänet virvoitettiin ja vietiin vankilaan. Mies on ollut vangittuna tammikuun alusta asti.  

Mauritaniassa on voimassa islamilainen sharia-laki, mutta ankarat rangaistukset, kuten ruoskinnat, ovat olleet harvinaisia 1980-luvun jälkeen. Kuolemanrangaistus on säädetty mahdolliseksi seuraamukseksi lähinnä henki- ja terrorismirikoksista. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ketään ei ole teloitettu sitten vuoden 1987.

AFP:n lähde kertoo, että kuolemantuomion tuonut kirjoitus olisi syytteen mukaan sisältänyt "kevyttä puhetta profeetta Muhammedista". Paikalliset islamilaiset järjestöt puolestaan sanovat, ettei Mauritaniassa ole koskaan aiemmin julkaistu islamia kritisoivaa tekstiä.  

Toistaiseksi ei ole tiedossa, aikooko mies valittaa tuomiostaan.  

AFP:n mukaan tuomio kirvoitti ilonhuutoja oikeussalin lehtereiltä. Kaduilla autot soittivat torviaan.

Lue myös:

    Uusimmat