Uskaltaako raskausaikana enää tehdä mitään?

Eilen julkisuuteen noussut uutinen raskaana oleville ehdotetusta meikkauskiellosta on saanut monet pohtimaan, mitä raskauden aikana enää uskaltaa tai saa tehdä.

Raskausajalle on tarjolla niin paljon ohjeita ja kieltoja, että lista tuntuu monesta äidistä lamaannuttavalta. Varsinkin netistä etsittäessä tietoa löytyy pökerryttävän paljon.

Selkeimmät ohjeet saa neuvoloista, mutta myös niistä löytyy pieniä eroja. Turkulaislääkärin mukaan suositukset eivät ole myöskään kaikilta osin ajan tasalla.

"Täytyy olla faktaa"

Turun sosiaali- ja terveystoimen lääketieteen tohtori Heikki S. Virtasen mukaan neuvoloiden antamilla ohjeilla on aina selkeä perusteensa.

- Ohjeissa noudatetaan virallisia, valtakunnallisia suosituksia. Esimerkiksi ravintosuositukset koskevat tuotteita, joiden tiedetään testatusti sisältävän riskin.

Neuvoloiden raskausajaksi jakamissa ohjeissa kehotetaan esimerkiksi välttämään monia ruoka-aineita, kuten maksaa, joitakin kaloja kuten haukea sekä luontaistuotteita.

Ohjeista löytyy kuitenkin myös jonkin verran eroja. Esimerkiksi Tampereen kaupungin terveydenhuollon ravitsemusohjeessa annetaan rajoituksia kahvi- ja kolajuomien käyttöön. Turun ja Helsingin ohjeista ei näitä rajoituksia löydy.

Virtanen ei osaa arvioida mistä ero johtuu.

- Toki kahvi ja kolajuoma ovat stimulantteja, jotka voivat nostaa myös sikiön sykettä ja siinä mielessä niitä voi raskausaikana välttää. Mutta kahvia saa kyllä aika paljon juoda ennen kuin näin tapahtuu, Virtanen arvioi.

Tutkimustiedon karttuessa myös ohjeet voivat muuttua.

- Aikaisemmin raskaudenaikaiseen pahoinvointiin suositeltiin inkivääriä. Eviran tekemissä testeissä osa inkiväärin kemiallisista aineosista on kuitenkin todettu mahdollisesti haitalliseksi, jonka vuoksi tuosta suosituksesta on luovuttu.

Uudet suositukset tulossa

Parhaillaan raskausaikaa koskevat ohjeet ovat uudistumassa.

- Edelliset suositukset ovat tehty vuonna 1999 ja niissä on se ongelma, että ne ovat joiltain osin vanhentuneet, Virtanen toteaa.

Virtasen mukaan terveyden ja hyvinvointilaitoksen THL:n toimikunta valmisteleekin parhaillaan uusia ajantasaisia suosituksia. Uudistusta kaipaavat esimerkiksi sikiöseulontaa sekä raskausajan diabetesta koskevat ohjeet.

Uudet suositukset valmistuvat todennäköisesti 2012 - 2013.

Lue myös:

    Uusimmat