Uskalletaanko Putinista vitsailla näin vielä parin viikon päästä?

Kansalaisten lisääntynyt poliittinen aktiivisuus heijastuu Venäjällä myös taiteeseen.

Moskovalainen vaihtoehtoteatteri Teatr.doc esittää italialaisen Darion Fon satiirin pohjalta tehtyä näytelmää, jossa piikitellään Italian pääministeriä Silvio Berlusconia ja Venäjän tulevaa presidenttiä Vladimir Putinia. Näytelmä vetää pienen katsomon täyteen joka kerta.

– Saamme tehdä työtämme rauhassa, koska kyse on marginaalisesta teatterista, josta ei ole todellista uhkaa vallanpitäjille, sanoo Teatr.docin Berlusputin-näytelmän ohjaaja Varvara Faer.

Näytelmä jalostuu joka esityskerta maan tuoreimpien poliittisten käänteiden mukaan.

– Aiomme jatkaa näytelmän esittämistä niin kauan kuin Putin on vallassa, Faer summaa.

Ystävykset Putin ja Berlusconi joutuvat näytelmässä onnettomuuteen ja Putinille siirretään puolet kuolleen Berlusconin aivoista. Putinin perusluonne ei kuitenkaan muutu, vaikka operaatio tekeekin hänestä aiempaa miellyttävämmän ihmisen.

– Hän yrittää aina olla macho ja näyttää olevansa tilanteen kuin tilanteen herra, kertoo näytelmässä Putinia ja eräitä muitakin rooleja esittävä Sergei Epishev.

Tarinassa on mukana myös entinen olympiavoimistelija, vajaa kolmekymppinen Alina Kabaeva, jota on pidetty Putinin rakastajattarena.

Ljudmila Putina luulee, että Putin aikoo harrastaa Kabaevan kanssa seksiä, mutta hän harrastaakin voimistelua, Faer kuvailee muuttuneen Putinin käytöstä.

Pietarilaisteatterit ovat yksi toisensa jälkeen kieltäytyneet ottamasta Berlusputinia esitettäväksi. Syynä voi olla, etteivät teatterit eivät halua riskeerata tulevaisuuttaan ottamalla ohjelmistoonsa poliittisesti arkoja aiheita.

Pilapiirtäjä poistaa naamiot

Myös venäläisillä pilapiirtäjillä on riittänyt viime aikoina töitä ja Vladimir Putin on yksi suosikkiaiheista. RIA Novostin tunnettu pilapiirtäjä Sergei Jelkin hahmottelee Putinin kädenkäänteessä.

– Pilapiirros antaa mahdollisuuden esittää henkilö huvittavassa valossa, jolloin häneen voi suhtautua kuin vitsiin, Jelkin sanoo.

Putinia käsittelevät vitsit ja parodiat ovat yleistyneet toden teolla vasta viime kuukausien aikana. Nyt jopa hänen yksityiselämästään saatetaan vitsailla.

Putin on kuitenkin kaikkein kipakimman satiirin tavoittamattomissa.

– Venäläiset suhtautuvat perinteisesti maansa johtajaan lähes kuin tsaariin tai jumalaan, Jelkin tietää.

Putinin virkaanastujaiset ovat vajaan kahden viikon päästä. Nähtäväksi jää, missä määrin uudesta presidentistä uskalletaan jatkossa vitsailla, satiirisesta suhtautumistavasta puhumattakaan.

Tähän asti useimmat vitsit ovat käsitelleet Putinia epäsuorasti, esimerkiksi tarkastelemalla hänen suhteitaan muiden maiden johtajiin. Käytännössä monet vitsit ovat toimineet myös Putinin hyväksi korostamalla muun muassa hänen voimaansa kansainvälisellä areenalla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat