Useita yhä loukussa Oklahoman tornadon jäljiltä

Yhdysvalloissa pelastustyöt jatkuvat kuumeisesti Oklahomaan iskeneen tornadon jäljiltä. Paikallisen median mukaan useita ihmisiä on yhä loukussa romahtaneiden rakennusten raunioissa.

Pelastuslaitoksen mukaan kuolleita on löytynyt yli 90, joista ainakin parikymmentä on lapsia. Loukkaantuneita on yli 200. Uutiskanava CNN:n mukaan sairaalahoitoon on viety yli 140 ihmistä.

Valtava tornado repi Mooren esikaupunkialuetta ja tuhosi kokonaisia asuinalueita eilen iltapäivällä paikallista aikaa. Myös sairaala ja kaksi tornadon tielle joutunutta koulua tuhoutui.

Pelastustöillä on kiire, sillä alueelle on luvattu lisää myrskysäätä. Presidentti Barack Obama on julistanut Oklahoman tuhoalueeksi, jotta pelastus- ja avustustöihin voidaan antaa liittovaltion apua.

Pyörremyrsky oli halkaisijaltaan arviolta yli kolme kilometriä ja sen tuulet puhalsivat lähes 90 metriä sekunnissa.

Ensimmäinen varoitus annettiin 16 minuuttia ennen kuin tornado iski. Asukkaita oli jo aiemmin kehotettu hakeutumaan suojaan. Useissa tuhoutuneissa rakennuksissa ei kuitenkaan ollut kellaria tai muuta myrskysuojaa

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat