Useita siviilejä kuoli hotelli-iskussa Afganistanissa

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa ainakin kymmenen siviiliä on kuollut kapinallisten iskussa hotelliin, maan sisäministeriö kertoo.

Länsimaalaisten vieraiden suosimasta Intercontinental-hotellista löydetyt uhrit ovat afganistanilaisia. He ovat tiettävästi kaikki hotellin työntekijöitä.

Hotelliin hyökkäsi eilisiltana paikallista aikaa itsemurhapommittajia ja aseistautuneita miehiä. Sisäministeriön mukaan kaikki kahdeksan hyökkääjää ovat kuolleet. Heistä neljä kuoli itsemurhapommi-iskussa ja loput surmattiin. Lisäksi ainakin kolme poliisia haavoittui.

Väkivaltaisuudet kestivät hotellissa tunteja

Hotelliin majoittuneet ihmiset kertovat, että hotellin kolmannessa ja neljännessä kerroksessa sattui useita valtavia räjähdyksiä.

Nato ilmoitti yhden taisteluhelikopterinsa tukeneen Afganistanin poliisin joukkoja taistelussa hotelliin hyökänneitä kapinallisia vastaan.

Taleban-liike on ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Hotellissa majoittui iskun sattuessa paikalliseen turvallisuuskonferenssiin osallistuneita virkamiehiä eri puolilta Afganistania. Hotellissa oli meneillään myös häävastaanotto.

Yhdysvallat on tuominnut hotelliin tehdyn iskun. Yhdysvaltain mukaan maan kansalaisia ei kuollut iskussa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat