Useita lumivyöryjä Sveitsin Alpeilla – kolme ihmistä kuollut viime päivinä

Viime päivinä kolme ihmistä on kuollut lumivyöryissä Alppien vuoristossa Sveitsissä, kertoi maan poliisi eilen.

39-vuotias paikallinen kuoli Valais'n kantonissa Hofathorn-vuoren lähellä. Hän oli laskettelemassa, kun lumivyöry tempaisi hänet yhtäkkiä mukaansa.

Miehen ystävät löysivät tämän pian, mutta ensiapuhenkilökunta totesi hänet kuolleeksi päästessään tapahtumapaikalle.

31-vuotias ranskalaismies katosi lauantaina yrittäessään kiivetä yksin Glattwang-vuorelle Itä-Sveitsissä. Hetkeä aiemmin hän oli ollut laskettelemassa tyttöystävänsä kanssa.

Mies oli kiivetessään aiheuttanut lumivyöryn, jonka mukana hän raahautui arviolta kilometrin verran. Graubundenin poliisi kertoi miehen löytyneen sunnuntaina kuolleena rotkosta lumeen hautautuneena.

Valais'ssa kolmen hengen ryhmä hautautui lumeen lauantaina ollessaan patikoimassa 2 700 metrin korkeudella St Lucin alueella. Yksi ryhmän jäsenistä onnistui vapautumaan lumesta ja soittamaan apua. Heidät kiidätettiin sairaalaan, jossa 29-vuotias sveitsiläisnainen kuoli myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat