Useita loukkaantui mielenosoituksessa Ruotsissa

Kahdeksan mielenosoittajaa ja neljä poliisia loukkaantui äärioikeiston vuotuisessa mielenosoituksessa Tukholmassa Ruotsissa.

Kahdeksan mielenosoittajaa vietiin sairaalaan sen jälkeen, kun poliisi ja mielenosoittajat olivat ottaneet yhteen Salemissa Tukholman eteläpuolella lauantaina, kertoi Tukholman läänin poliisin lehdistöedustaja Kjell Lindgren STT:lle alkuillasta. Myös neljä poliisia loukkaantui lievästi, Lindgren sanoi.

Salemissa pidettiin lauantai-iltana äärioikeistolaisten järjestämä vuosittainen mielenosoitus. Rasismin vastainen verkosto järjesti lähistöllä vastamielenosoituksen iltapäivällä. Lindgrenin mukaan iltapäivän mielenosoituksessa oli 800-1000 osanottajaa.

Suuri osa heistä jäi paikalle vielä mielenosoitusluvan mentyä umpeen, mutta väkeä poistui vähitellen. Kun jäljellä oli noin sata henkeä, joukosta alettiin hyökätä paikkaa vartioivia poliiseja kohti ja heitellä kiviä ja muita esineitä, Lindgren sanoi.

-Alustavien tietojeni mukaan loukkaantuneet ovat saaneet osumia väärin suunnatuista heitoista omasta ryhmästään. Heihin osui kiviä ja muita sen tyyppisiä esineitä, Lindgren sanoi. Hänen mukaansa joku saattoi myös puristua poliisin siirtäessä paikalle pystytettyä aitaa. Tästä ei ollut vielä illalla tarkempia tietoja.

Vuosittainen tapaus

Ruotsin äärioikeistolaiset ryhmittymät pitivät vuosittaisen mielenosoituskulkueensa Salemissa nyt neljättä kertaa. Mielenosoituksen taustalla on vuonna 2000 Salemissa tapahtunut 17-vuotiaan pojan surma. Pojan pahoinpidelleessä ja surmanneessa nuorisojoukossa oli useita ulkomaalaistaustaisia nuoria.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat