Useita kuollut ja kadonnut Romanian myrskyissä

Myrskyt ovat aiheuttaneet merkittäviä tuhoja eri puolilla Romaniaa. Romanian armeijan joukot on komennettu etsimään myrskyissä kadonneita henkilöitä.

Romaniaa riepotelleissa myrskyissä ja tulvissa on kuollut ainakin kuusi ihmistä ja kadonnut yhtä monta, kertovat paikalliset viestimet.

Sisäministeriön mukaan yli 500 ihmistä evakuoitiin kaikkein pahimmin tulvista kärsineeltä Suceavan alueelta Romanian pohjoisosassa. Alueella oli kärsitty rankkasateista jo parin päivän ajan.

Rajuja myrskyjä osui myös Sibiun alueelle maan keskiosassa sekä Pitestin alueelle etelässä. Myös pohjoiset Maramuresin ja Bistrit-Nasaudin alueet kärsivät rajuilmasta.

Pääkaupunki Bukarestissakin kadut lainehtivat, kun sadetta saatiin lyhyen ajan sisällä peräti 50 litraa neliömetriä kohti.

Romanian armeijan joukot on komennettu etsimään kadonneita henkilöitä ja siivoamaan tulvatuhoja. Noin 2700 asuintaloa on tuhoutunut tai kärsinyt merkittäviä vaurioita. Myrskytuuli on repinyt puita maasta juurineen ja temponut kattojen osia mukaansa. Sähköt ovat olleet poikki useissa osissa maata.

Pari viikkoa sitten samankaltaiset myrskyt vaativat Romaniassa 17 ihmisen hengen.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat