Useita hukkunut tänään eri puolella Suomea

Ainakin yhdessä tapauksessa alkoholilla oli osuutta tapaukseen.

Hukkumistilasto on synkistynyt tänään, kun eri puolella Suomea hukkui ainakin kolme ihmistä.

Noin 70-vuotias mies hukkui iltapäivällä Joutsan Lehtisensaaressa. Joutsan palopäällikön mukaan mies oli ollut mökkirannassa saunomassa ja uimassa. Uidessaan hän oli vajonnut veteen.

Muut rannassa olleet saivat miehen pintaan noin kymmenen minuutin kuluttua vajoamisesta, mutta elvytysyritykset eivät enää auttaneet.

Tampereella löydettiin aamulla iäkäs nainen kuolleena mökkirannasta Sääksjärvestä .

Päivystävän palomestarin mukaan naapurit olivat ilmoittaneet 71-vuotiaan naisen katoamisesta noin puoli yhdeksältä havaittuaan naisen vaatteet rannalla. Pelastajat löysivät naisen veden pinnalta kuolleena. Nainen oli mahdollisesti mennyt uimaan jo illalla. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä.

Järvenpäässä parikymppisen miehen epäillään hukkuneen iltapäivällä Tuusulanjärveen. Poliisin mukaan mies oli nuoren naisen ja miehen kanssa järvellä liikkeellä kanootilla, kun se kaatui.

Kolmikosta yksi pääsi omin avuin rantaan, ja toinen saatiin autettua rantaan. Kolmas sen sijaan katosi, eivätkä sukeltajat löytäneet häntä muutaman tunnin etsintöjen aikana. Turma sattui kaupungin keskustan lähellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat