Merivartiosto kertoo lauantaina iltapäivällä julkaisemassan tviitissä, että se on osallistunut meripelastuksen tehtävälle Helsingissä. Karille ajaneesta kymmenmetrisestä moottoriveneestä on pelastettu vartioston mukaan kuusi henkilöä ja alkoholilla epäillään olevan osuutta tapahtuneeseen.
Merivartioston kello 16.27 julkaistun tviitin perusteella moottorivene ajoi karille Helsingissä Aurinkolahden edustalla.
Tviitissä kerrotaan lisäksi, että veneessä olleet henkilöt evakuoitiin ennen veneen uppoamista merivartioston ja poliisin veneisiin.
Merivartioston mukaan karille ajaneelta veneeltä otettiin itse yhteyttä merivartiostoon.
– Saimme noin kello 15.10 ilmoituksen veneeltä, että he ovat ajaneet kiville. Veneessä oli yhteensä kuusi henkilöä, joista kaksi olivat lapsia. Paikkatieto oli aluksi hieman heikko, sillä he eivät osanneet sitä meille tarkkaan kertoa. Alueelle lähti pelastusyksikkö etsimään venettä. Pyysimme heitä vielä laukaisemaan hätäsoihdun, mutta sen sijaan he laukaisivat punaisen hätäraketin, jonka avulla toki paikansimme heidät hyvinkin nopeasti, Suomenlahden merivartiostosta kerrotaan.
Toinen moottori irtosi törmäyksestä
Viranomaisten mukaan vene oli ajanut kiville sen verran suurella nopeudella, että toinen veneen oli irronnut joko kokonaan tai osittain. Tällä hetkellä vene kelluu tapahtumapaikalla ylösalaisin.

