Useiden pelätään kuolleen lauttaonnettomuudessa Ugandassa

Useiden ihmisten pelätään hukkuneen tänään tapahtuneessa lauttaonnettomuudessa Viktoriajärvellä Ugandassa, kertoo paikallinen poliisi. Lautalla olleiden ja kuolleiden tarkasta lukumäärästä ei ole toistaiseksi tarkkaa ja varmistettua tietoa.

- Olemme saaneet tietoa, että vene kaatui tänään aamulla. Silminnäkijät kertovat, että lauttamatkustajia saattoi olla kuutisenkymmentä, Kampalan poliisi Idi Ssenkumbi kertoo uutistoimisto AFP:lle. Ssenkumbi lisää, että poliisin meriyksikkö on jo paikalla.

- Olemme tähän mennessä pelastaneet kolme ihmistä, mutta kuolleiden lopullinen lukumäärä on vielä epäselvä.

Ugandan kansallisen poliisin tiedottajan mukaan järvestä on onnistuttu pelastamaan kaksi henkilöä. Heidän mukaansa lautalla ei olisi ollut kuin 13 matkustajaa.

Lautta oli matkalla Afrikan suurimman järven saarilta kohti ugandalaista Entebben kaupunkia.

Viktoriajärvi on Irlannin maa-alan kokoinen. Tästä syystä merenkulku voi olla yhtä rankkaa kuin avomerellä. Asiaa eivät helpota huonokuntoiset laivat.

Sadat ihmiset ovat kuolleet järvellä samankaltaisissa onnettomuuksissa viime vuosina. Pahin onnettomuus sattui vuonna 1996, kun Bukoba-lautta upposi matkallaan Mwanzaan Tansanian puolella. Noin 800 ihmistä kuoli onnettomuudessa.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat