Useampi lakko uhkaa lentoliikennettä

Suomen lentoemäntien ja stuerttien yhdistys SLSY on jättänyt tänään työtaisteluvaroituksen. Varoitus koskee yhdistyksen Finnairin ja Blue1:n matkustamohenkilökuntaa.

Mikäli sopua matkustamohenkilökunnan ja työnantajan välillä ei löydy, lakko alkaa kahden viikon kuluttua.

Kiistanaiheena on muun muassa se, että työntekijöiden odotetaan sitoutuvan kymmenien miljoonien eurojen säästötalkoisiin esimerkiksi laskemalla omia palkkojaan.

– Meidän tavoitteenamme on työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimus. Olemme kyllä valmiita järjelliseen säästösopimukseen, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers.

Työllisyys ja kasvusopimuksen piirissä on yli 90 prosenttia palkansaajista.

Myös Ilmailualan Unioni IAU ry on jättänyt tänään valtakunnansovittelijalle ennakkoilmoitukset työtaistelutoimista.

Toteutuessaan ensimmäinen työnseisaus alkaa 15. marraskuuta kello 15 ja päättyy vuorokautta myöhemmin.

Ensimmäinen työnseisaukseen osallistuisivat kaikki lentoyhtiöille maapalveluja ja teknisiä palveluja tuottavat yritykset koko Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat