Usealle syyte seksin ostosta ihmiskaupan uhrilta

Isolle joukolle suomalaismiehiä lankeaa syyte seksin ostosta tai seksin oston yrityksestä ihmiskaupan uhrilta. Syytteiden nostamisesta päätti Helsingin kihlakunnansyyttäjä Antti Simola.

Jopa yli kolmekymmentä miestä joutuu vastaamaan oikeudessa syytteeseen seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä tai sen yrityksestä.

Syytteet liittyvät taannoiseen oikeudenkäyntiin, jossa kahta virolaismiestä syytettiin henkisesti ja fyysisesti lapsenomaisen naisen ihmiskaupasta. Miehet saivat kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta parituksesta. Lisäksi kaksi asiakasta sai sakkoja seksin ostamisesta parituksen uhrilta.

Syyttäjä Simola on Helsingin käräjäoikeuden ratkaisuun tyytymätön, ja jutun puinti jatkuu hovioikeudessa.

Syyttäjä arvioi, että nyt syytteeseen joutuvat asiakkaat ovat pääasiassa nuoria, noin 25-35-vuotiaita miehiä. Miehet ovat kotoisin lähinnä pääkaupunkiseudulta.

Osan miehistä ei tarvinne tulla aikanaan henkilökohtaisesti edes oikeuteen paikalle, koska he ovat myöntäneet tekonsa.

Syyttäjä kertoi jo viime kuussa pidetyn oikeudenkäynnin yhteydessä, että vielä noin neljäkymmentä seksin ostajaa on saamassa syytteen. Simola sanoi tuolloin, että hän aikoo vaatia heille noin 40-50 päiväsakkoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat