USA vetää tukeaan Aristidelta

Yhdysvallat toivoo Haitin presidentin vetäytyvän maan johdosta. Presidentti Aristide itse vakuuttaa kuitenkin jatkavansa Haitin johtajana virkakautensa loppuun saakka.

Haitin presidentti Jean-Bertrand Aristide

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell kehottaa Haitin presidenttiä Jean Bertrand Aristidea vakavasti harkitsemaan asemaansa kriisin repimän maan johdossa. Aikaisemmin Powell on antanut ymmärtää, että Yhdysvallat tukee Aristidea.

-Toivon, että hän pohtii asiaa huolellisesti ja ottaa huomioon Haitin kansan edun. Toisaalta hän on kuitenkin Haitin demokraattisesti valittu presidentti, Powell sanoi eilen lehtimiehille Washingtonissa.

Presidentti Aristide vakuutti puolestaan eilen illalla uutiskanava CNN:n haastattelussa jatkavansa presidenttinä virkakautensa loppuun asti. Aristide ilmoitti, ettei hän ole valmis myöntymään kapinallisten vaatimukseen erota maan johdosta.

-Poistun presidentin palatsista 7. helmikuuta 2006, mikä on hyväksi demokratialle, hän sanoi.

Haitin viranomaisten mukaan kapinalliset ovat vallanneet maan kolmanneksi suurimman kaupungin Cayesin. Kapinalliset ovat uhanneet hyökätä pääkaupunkiin Port-au-Princeen pakottaakseen Aristiden vallasta.


(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat