USA vetää joukkojaan Persianlahdelta

Yhdysvallat alkaa vetää joukkojaan pois Persianlahdelta. Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohenin mukaan joukkoja vähennetään lähes kolmanneksella Irakin ilmaiskujen aikaisesta määrästä.

Yhdysvallat ilmoitti tänään vetävänsä osan pommikoneistaan ja lentotukialus Enterprisen pois Persianlahdelta. Persianlahdella vierailevan puolustusministeri William Cohenin mukaan Yhdysvaltain Persianlahdella olevien joukkojen vahvuus pudotetaan runsaaseen 21000 sotilaaseen nelipäiväisen Irak-operaation aikaisesta 29900:sta.

Cohenin mukaan Persianlahdella pidetään kuitenkin jatkossakin amerikkalaisjoukkoja "enemmän kuin tarpeeksi" vastaamaan mihin tahansa Saddam Husseinin aiheuttamaan uhkaan. Puolustusministeriön virkailijoiden mukaan useat operaatioon osallistuneista lentokoneista olivat jo keskiviikkona matkalla takaisin tukikohtiinsa Kaliforniassa, Teksasissa ja Alaskassa. Takaisin palaavien koneiden joukossa on mm. kuusi B-1B-pommikonetta ja 12 jättimäistä B-52-pommikonetta. Cohenin mukaan myös lentotukialus Enterprise palaa Välimerelle Persianlahdelta lähipäivinä.

Yksikään pommituksiin osallistuneista amerikkalaisista tai brittiläisistä sotilaista ei kuollut operaation aikana. Iskut lopetettiin sunnuntaiaamuna Irakin aikaa.
(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat