USA varoittelee Meksikon-matkoista huumeväkivallan takia

Yhdysvaltain ulkoministeriö on tiukentanut ohjeitaan Meksikoon matkustaville amerikkalaisille. Nyt varoitetaan ajamasta öiseen aikaan sekä välttämään kokonaan tiettyjä alueita.

– Kehotamme voimakkaasti ajamaan vain päiväsaikaan koko Meksikon alueella ja välttämään syrjäteitä, todettiin ulkoministeriön tiedotteessa.

Matkustusta kehotetaan välttämään yhdessätoista maan osavaltiossa. Pääosin alueet ovat niitä, joissa huumesota riehuu verisimmin.

Kaikkiaan 36 000 ihmisen arvioidaan kuolleen Meksikossa vuodesta 2006, jolloin presidentti Felipe Calderon aloitti sodan huumekartelleja vastaan.

Ministeriön tiedotteessa painotetaan, että miljoonat amerikkalaiset vierailevat maassa vuosittain ilman ongelmia. Samalla asiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että tilanteeseen ei ole näkyvissä minkäänlaista parannusta lähiaikoina.

Ulkoministeriön laskelmien mukaan Meksikossa kuoli viime vuonna 111 amerikkalaista. Vielä vuonna 2007 luku oli 35.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat