USA varoittaa iskuista Pohjoismaissa

Yhdysvallat varoittaa Pohjoismaissa ja Baltiassa oleskelevia kansalaisiaan mahdollisesta terroriuhasta. Terrorismiuhka ei suojelupoliisin mukaan aiheuta Suomessa massiivisia poliisitoimia.

Yhdysvallat on varoittanut kansalaisiaan mahdollisista terrori-iskujen uhkista Pohjoismaissa ja Baltiassa. Iskujen uhka koskee julkisia paikkoja.

Yhdysvaltain ulkoministeriö varoittaa Suomen ja Latvian suurlähetystöjen kautta lähetetyissä kirjeissä amerikkalaisia olemaan erityisen tarkkaavaisia julkisilla paikoilla, kuten ostoskeskuksissa ja joukkoliikennevälineissä, Pohjoismaissa ja Baltiassa marraskuun 1. päivän tienoilla. Kirjeet oli lähetetty Helsinkiin ja Riikaan lauantaina.

Latvian poliisi kiristi perjantaina turvatoimiaan ulkomaisten suurlähetystöjen lähettyvillä ja julkisissa rakennuksissa Riiassa sen jälkeen, kun Yhdysvallat, Norja ja Viro olivat varoittaneet poliisia terrorismiuhasta.

Yhdysvaltain ulkoministeriö pitää ilmoitusta aiheellisena ja se aikoo "seurata tilannetta". Amerikkalaisia on pyydetty raportoimaan epäilyttävistä tapauksista viranomaisille.

Suojelupoliisin terrorismiyksikön päällikkö Paavo Selin arvelee, että varoitus liittyy todennäköisesti Yhdysvaltain huomisiin presidentinvaaleihin. Selinin mielestä Suomessa ei aihetta mihinkään erityiseen huoleen, eikä supo aio ryhtyä erityistoimenpiteisiin. Tilannetta seurataan kuitenkin Suomessakin.

- Tietenkin Helsingin poliisi tehostaa Yhdysvaltain lähetystön vartiointia Kaivopuistossa, mutta muihin laajamittaisiin poliisitoimiin ei ole tarkoitus tämän tiedon perusteella ryhtyä, Selin toteaa.

Selin muistuttaa, että USA varoittaa kansalaisiaan terrorisminuhista huomattavasti herkemmin kuin monet muut maat.

USA:n suurlähetystö vaitonainen

Yhdysvaltain suurlähetystö Suomessa on vaitonainen ilmoitetun turvallisuusuhkan taustoista. Uhasta varoitetaan suurlähetystön internetsivuilla.

- Meidän velvollisuutemme on ulkomailla asuvien amerikkalaisten turvallisuudesta (huolehtiminen). Jos saamme tietoa, joka saa meidät uskomaan, että alueella on mahdollisia uhkia, meidän velvollisuutemme on tiedottaa siitä, lähetystöneuvos Victoria Middletonsanoo.

Middleton ei halunnut kommentoida sitä, mistä varoitukseen johtaneet tiedot ovat peräisin eikä varoituksen taustaa muutenkaan. Kysymyksen siitä, kuinka huolissaan suomalaisten pitäisi olla varoituksesta, hän jätti Suomen viranomaisten vastattavaksi. Suojelupoliisin arvelua siitä, että varoitus liittyisi Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, hän ei halunnut lähetä "spekuloimaan".

Middleton tähdensi, että suurlähetystö tarkkailee turvallisuustilannetta säännöllisesti ja tiedottaa siitä Suomessa oleskeleville amerikkalaisille tarpeen vaatiessa. Lähetystön konsuliosastolle on hänen mukaansa tullut jonkin verran kyselyjä sen jälkeen kun lähetystö informoi amerikkalaisia turvallisuusuhkasta viikonvaihteessa.

Vanhanen: Uhka otettu vakavasti

PääministeriMatti Vanhanenvakuuttaa, että Suomi suhtautuu vakavasti Yhdysvaltojen terrorivaroitukseen.

Vanhasen mukaan Yhdysvaltojen varoitus on otettu Suomessa hyvin vakavasti. Pääministeri kuitenkin muistuttaa, ettei mitään erityisesti Suomeen kohdistuvaa täsmällistä uhkaa ole noussut esille.

Vanhasen mukaan viranomaiset ovat hyvin ajan tasalla, mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, että kansalaisten pitäisi erityisesti huolestua.

Terroriuhka sulki Norjan suurlähetystön Latviassa

Norja on sulkenut suurlähetystönsä Latvian pääkaupungissa Riiassa turvallisuussyistä mahdollisen terroriuhan vuoksi. Norjan TV2:n mukaan islamistinen ryhmä olisi esittänyt uhkauksen Norjan etuja vastaan Latviassa. Tietonsa Norjan televisio kertoi saaneensa Latvian sisäministeriöstä. Ministeriön edustajan mukaan uhan laatua on selvitetty viikon ajan.

Norjan ulkoministeriön edustaja puolestaan kiisti, että päätös sulkea lähetystö liittyisi Yhdysvaltain ulkoministeriön viikonvaihteessa antamaan turvallisuusvaroitukseen. Sen mukaan Pohjoismaihin ja ja Baltiaan kohdistuu määrittelemätön uhka.

Sulkemispäätös tehtiin turvallisuusarvion perusteella, Norjan ulkoministeriön edustaja totesi. Hän ei täsmentänyt, mihin tietoihin arvio perustui, eikä arvioinut milloin lähetystö avataan uudelleen. Tilannetta seurataan jatkuvasti ja toimista päätetään sen mukaan, edustaja sanoi.

Suomen suurlähetystö jatkaa normaalisti

Suomen suurlähetystö Latvian Riiassa jatkaa toimintaansa normaalisti. Norjan päätös tyhjentää lähetystönsä toistaiseksi Riiassa ei johtanut muidenkaan Pohjoismaiden lähetystöjen sulkemiseen.

(MTV3-AFP-STT-NTB-Itar-Tass)

Pääministeri Matti Vanhanen pitää Suomeen kohdistuvaa terroriuhkaa vakavana, mutta ei kuitenkaan niin hälyttävänä, että kansalaisille pitäisi antaa erityisiä toimintaohjeita.
(Yhdeksän uutiset 01.11.2004)

(Seitsemän uutiset 01.11.2004)

(Huomenta Suomi 01.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat