USA valmis yhteistyöhön palestiinalaishallituksen kanssa – Israel pettyi

Yhdysvallat kertoi olevansa valmis yhteistyöhön palestiinalaisten uuden hallituksen kanssa. Palestiinalaisten yhteishallitus astui aiemmin päivällä virkaan Ramallahissa Länsirannalla.

Ulkoministeriön edustajan mukaan Yhdysvallat aikoo kuitenkin seurata tarkasti uuden hallituksen tekoja. Uudessa hallituksessa ei näytä olevan ministereinä Hamas-järjestön jäseniä, edustaja sanoi.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu toivoi, etteivät muut maat kiirehtisi tunnustamaan uutta hallitusta. Israelin hallituksen edustaja kertoi, että Israel on syvästi pettynyt Yhdysvaltain linjaukseen.

– Tämä hallitus on Israelin tuhoon tähtäävän terrorijärjestö Hamasin tukema, nimettömänä uutistoimisto AFP:lle esiintynyt edustaja kommentoi.

Aiemmin verisesti taistelleet palestiinalaisjärjestöt Fatah ja Hamas sopivat yllättäen yhteistyöstä huhtikuussa. Ilmoitus raivostutti muun muassa Israelin ja Yhdysvallat, jotka pitävät Hamasia terroristijärjestönä.

Uudessa hallituksessa on yhteensä 17 ministeriä, jotka ovat kaikki poliittisesti riippumattomia. Viisi heistä on Hamasin hallinnassa olevalta Gazan alueelta.

Lue myös:

    Uusimmat