USA uskoo pidättäneensä ainakin 5 terrori-iskuista epäiltyä

Amerikkalaisviranomaiset uskovat, että ainakin viidellä New Yorkissa terrori-iskujen jälkeen pidätetyllä saattaa olla elintärkeää tietoa terrori-iskujen suunnittelusta, mutta viisikko vaikenee. Tutkijat ovatkin keskittyneet keräämään tietoja muista lähteistä, mm. puhelin- ja pankkiyhteystiedoista. Asiasta kertoi uutistoimisto AP:lle nimettömänä pysytellyt amerikkalaisvirkamies tänään.

Viranomaiset toivovat vakuuttavansa pidätetyt siitä, että yhteistoiminta kannattaa. Vaihtoehtona on tutkijoiden mukaan pitkä vankeusrangaistus.

Tutkijat uskovat ainakin osalla viidestä olevan terrori-iskujen selvittämiseen vaadittavaa tärkeää tietoa. Miehiä ei kuitenkaan suoraan syytetä iskuista. New Yorkissa terrori-iskujen vuoksi pidätettyjä on yhteensä satakunta. Koko Yhdysvaltain alueella on samasta syystä pidätetty yli 1000 ihmistä.

Vain yksi viisikosta on tähän mennessä esiintynyt oikeudessa. Häntä syytetään väärästä valasta. Yhtä miehistä syytetään maahanmuuttosäännösten rikkomisesta. Yksi pidätetyistä kiinnitti poliisin huomiota elokuussa Minnesotassa hänen yritettyään ottaa lentotunteja ilman nousujen ja laskujen harjoittelua. Kahdelta Texasissa pidätetyltä löytyi samanlaisia leikkureita kuin konekaappareilla oli.

Viranomaisten mukaan pidätettyjen vaikeneminen ei ole yllätys. He uskovat ennen pitkää keräävänsä tarvittavat todisteet oikeudenkäyntien aloittamiseksi.

(MTV3-STT-AP)

Lue myös:

    Uusimmat