USA uskoo Iranin piilottelevan ydinaseohjelmaa

Iran peittelee ydinaseohjelmaansa, uskoo USA.

Yhdysvallat uskoo, että Iran jatkaa ydinaseohjelman peittelyä ja että Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tuore raportti tukee Yhdysvaltojen epäilyksiä.

Raportin mukaan Iran on saanut tuontiosia ydinkiihdyttimiin, joilla pystytään valmistamaan uraania myös ydinaseisiin.

- Vastaamattomat kysymykset ovat leimallisia Iranin yhteistyölle IAEA:n kanssa, Yhdysvaltojen YK:n Wienin suurlähettiläs Kenneth Brill kertoi toimittajille.

Yhdysvallat on pitkään syyttänyt Irania aikeista valmistaa ydinase. Iran on torjunut syytökset ja sanoo ydinohjelmansa koskevan energiantuotantoa.

Atomienergiajärjestön raportissa, josta vuoti tietoja uutistoimistoille tiistaina, nostettiin esille kaksi tärkeää kysymystä: mistä Iranista löydetyn rikastetun uraanin jäänteet ovat peräisin ja miksi Iranista löydettiin myös P2-sentrifugien osia, joilla voidaan tuottaa rikastettua uraania myös ydinaseisiin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat