USA uhkaa Sudania tiukemmilla toimilla

Yhdysvaltain Sudanin-erikoislähettilään mukaan Sudanin tulee päästää YK:n ja Afrikan unionin yhteisjoukot Darfuriin tammikuun ensimmäiseen päivään mennessä.

Yhdysvallat on antanut Sudanille aikaa vuoden loppuun asti ryhtyä toimiin Darfurin kriisin r atkaisemiseksi. USA:n Sudanin-erikoislähettiläs Andrew Natsios sanoi eilen, että muuten Yhdysvallat ja muut maat turvautuvat b-suunnitelmaan. Natsios ei tarkentanut, mitä b-suunnitelma pitää sisällään.

Natsiosin mukaan Sudanin tulee päästää YK:n ja Afrikan unionin yhteisjoukot Darfuriin tammikuun ensimmäiseen päivään mennessä. Muuten Yhdysvallat aikoo ryhtyä tiukempiin toimiin Sudanin hallitusta vastaan.

Sudan on kieltäytynyt päästämästä kansainvälisiä joukkoja Darfuriin. Maan mukaan kyse olisi kolonialismista.

Noin Ranskan kokoisessa Darfurissa on tällä hetkellä 7000 Afrikan unionin rauhanturvaajaa.

Darfurin konfliktissa on kolmen vuoden aikana kuollut yli 200 000 ihmistä ja yli 2,5 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat