USA tukee Israelia

Yhdysvallat antaa Israelille jatkossakin sotilaallista tukea. Palestiinalaiset puolestaan ovat pettyneitä viimeisimpien rauhanneuvottelujen kulkuun.

Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen ilmoitti asiasta tavattuaan Israelin puolustusministerin eilen Washingtonissa. Vuonna 1999 tukea annetaan vajaat 10 miljardia markkaa, eli summa pysyy nykyisellään.

Cohen lupasi, että Yhdysvallat on Israelin tukena ja pyrkii estämään Irania kehittämästä rakettia, jolla suora isku Israeliin olisi mahdollinen. Puolustusministerit keskustelivat myös Israelin tarpeesta uudistaa asevoimiaan.

Palestiinalaiset pettyneitä rauhanneuvotteluiden kulkuun

Palestiinalaiset neuvottelijat ovat pettyneitä Yhdysvalloissa käytävien rauhanneuvotteluiden kulkuun. Palestiinalaisten mukaan heidän näkemyksensä ovat varsin kaukana Israelin edustajien näkemyksistä.

Osa ensimmäisestä neuvottelupäivästä kului keskusteluihin, joita israelilaiset, palestiinalaiset ja yhdysvaltalaiset kävivät neuvottelujen asialistan laajentamisesta. Palestiinalaiset suostuivat Yhdysvaltain ulkoministerin Madeleine Albrightin kehotuksesta kutsumaan paikalle teknisiä asiantuntijoita. Kyseisiä asiantuntijoita tarvitaan, jotta osapuolet voisivat neuvotella myös muista asioista kuin juutalaissiirtokunnista ja israelilaisjoukkojen vetäytymisestä Länsirannalta.

Israelin ulkoministeri David Levy vaikutti positiivisemmalta ja puhui ilmapiirin parantumisesta lähtiessään neuvottelupaikalta eilen.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat