USA tiputti Kiinan pahiten ihmisoikeuksia polkevien listalta

Yhdysvallat on pudottanut Kiinan pois pahiten ihmisoikeuksia polkevien maiden listaltaan. Tänään julkaistussa selonteossaan ulkoministeriö muistutti kuitenkin, että ihmisoikeudet ovat edelleen maassa huonolla tolalla.

Selonteossa nostettiin erityisesti esille tilanne Venäjällä. Ministeriö moitti Venäjän hallitusta korruptiosta, median jahtaamisesta ja vaalivilpistä.

Vuosittaisessa raportissaan ulkoministeriö listaa maita, joissa ihmisoikeuksia poljetaan. Kymmenen pahimman joukossa ovat Pohjois-Korea, Burma, Iran, Syyria, Zimbabwe, Kuuba, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Eritrea ja Sudan.

Kiina on aiempina kahtena vuotena kuulunut listan kärkijoukkoon, mutta vuoden 2007 tilastoissa se ei yltänyt kärkeen. Yhdysvaltain ulkoministeriö ei kertonut mitään syytä sille, miksi se oli poistanut Kiinan kymmenen listalta.

Ulkoministeriö totesi myös olevansa tietoinen, että Yhdysvaltain omaa ihmisoikeustilannetta moititaan muualla maailmassa.

- Yhdysvaltain hallitus kuuntelee ja vastaa edelleen muiden esittämään huoleen sen omista käytännöistä. Niihin kuuluvat myös toimet, joilla puolustamme valtiotamme terrorismin uhkaa vastaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat