USA teki ohjuskokeen Tyynellämerellä

Yhdysvallat teki eilisiltana onnistuneen kokeen mereltä laukaistavalla ohjuksella Tyynenmeren yllä, kertoivat puolustusministeriön edustajat. Puolustusministeriö Pentagon ylisti tänään testiä menestykseksi. Kokeessa USS Lake Erie -alukselta ammuttu ohjus osui kohteena olleeseen toiseen ohjukseen, joka laukaistiin tukikohdasta Havaijilta. Kokeen tarkoituksena oli Pentagonin mukaan kerätä tietoa, jota analysoidaan tulevien kokeiden valmistelua varten. Torjuntaohjuksen kulkua seurattiin tutkalla alukselta.

Ensimmäistä kertaa torjuntaohjus laukaistiin mereltä avaruuteen varustettuna kärjellä, joka on suunniteltu tuhoamaan kohde maan ilmakehän ulkopuolella. Ensimmäinen ohjus laukaistiin iltayhdeksältä Washingtonin aikaa, ja kahdeksan minuuttia myöhemmin laukaistu torjuntaohjus osui siihen kello 21.18.

"ABM-sopimuksen mukaista"

Koe oli Yhdysvaltain viranomaisten mukaan ohjustentorjuntaa rajoittavan ABM-sopimuksen mukainen, koska kohteena oli lyhyen kantaman ohjus. ABM-sopimus kieltää mannertenvälisiä ohjuksia vastaan suunnattujen merelle sijoitettavien, maalla liikkuvien ja avaruuteen sijoitettavien ohjusten kokeilemisen ja kehittämisen.

Yhdysvallat ilmoitti joulukuussa Venäjälle vetäytyvänsä ABM-sopimuksesta puolen vuoden kuluttua voidakseen rajoituksetta kehittää ohjuspuolustustaan. Yhdysvallat on luvannut, ettei se riko sopimusta irtisanoutumisaikana. Perjantain testi oli neljäs sarjassa, jossa aiotaan tehdä kaikkiaan yhdeksän koetta. Monet maat ovat tiukasti vastustaneet Yhdysvaltain suunnitelmaa ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamisesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat